PRIMADONNA GIRLS

Kerrankin on oikein halu ja hulluus tehä postaus. Oon koko päivän ahertanu koulujuttujen ääressä tai pikemminkin rästijuttujen ja vietin ihanan teehetken juulian kans johon tietenkin kuuluu tyttömäisiä pieniä kiukkupuuskia asioista mitkä inhottaa ja raivostuttaa ja siitä tämä idea sai alkunsa. Ajattelin tehdä tämmösen kaveripostauksen mutta tavallaan jätän semmosen ''olen tuntenut näin ja noin kauan tämän ihmisen ja olemme tehneet sitä ja tätä yhdessä'' pois. Kavereissa on huonojakin puolia niinkuin meissä kaikissa on mutta harvemmin niihin kiinnittää huomiota kun kyseessä on hyvät ystävät. Ja päätin tässä kaveripostauksessa tavallaan keskittyä niihin pieniin luonteenpiirteihin mistä olen hieman katkera koska en itse omista näitä omassa luonteessa (murinaa). Mutta tavallaan juuri näiden luonteenpiirteiden takia ihailen valtavasti näitä ihmisiä. Mun parhaimmat kaverit on niin vastakohtia monella tapaa toisten kanssa jos miettii tarkemmin, mutta rakastan niitä jokaista niin paljon ku ihminen vaan pystyy.

 Juulialla on aivan uskomattoman ihannoitava itsekuri. Kuinka monia lukuisia kertoja oon haaveillu alottavani urheilun? no ainahan saa haaveilla mutta tämä tyttö ei jätä asioita pelkkään haaveiluun. Se itsekuri mikä julilla löytyy itsensä/asioiden suhteen on aivan kadehdittavaa, se tyttö ei jätä asioita mitä se haluaa saavuttaa niin pelkän haaveilun varaan tietysti jotku asiat on pelkkiä haaveita ja jää pelkiksi haaveiksi, mutta semmoset asiat mitkä se voi ja pystyy saamaan/saavuttamaan se tekee myös pitää huolen siitä että se onnistuu siinä. Juulialla on ihana asenne omaan ulkonäköönsä. Monet meistä repii hiuksia ja pähkäilee päänsä puhki että voiko pukeutua näin ja noin, mutta juulia ei välitä muiden mielipiteistä. Se on oppinu sen että kaikkia ei voi eikä pidä miellyttää omalla tyylillään. Osaa käsitellä sen palautteen mikä saattaa olla ei niin mukavaa palautetta ulkonäöstä niin tyylillä ja taidolla kun ihminen vaan voi. Monesti itsellä saattaa pieni itsetunnon kolhaus tulla tietyissä asioissa jos ulkonäöstä puhutaan tai arvostellaan, mutta juulia on löytänyt sen oman tyylinsä mistä pitää ja haluaa ilmaista itseään ja ei vähätkään välitä siitä mitä muut siitä on mieltä ja se on uskomattoman ihannoitavaa.

Melina on kokenu asioita mitä moni ei ymmärrä tai pystyisi enään käsittelemään. Jotku ihmiset ei osaa ajatella omaa nenäänsä pitemmälle asioita tai ajatella maailmaa laajasti. En pidä itseä semmoisena ihmisenä joka osaa ajatella maailmaa laajasti ja siksi juuri ihannoin mellua tässä asiassa. Mellu osaa tulkita ja käsitellä niin monia asioita niin monella tapaa ja miettiä asioita muiltakin kannilta. Monesti saatan huomata että yritän mellun kautta tulkita monesti asioita mitä en itse enää ymmärrä ja monesti niihin saan ihan päteviä ratkaisuja tai selityksiä. Mutta entä kun tuon rakkaan tyttösen mieli on musta tai omat kokemukset ei riitä kertomaan ratkaisuja asioihin, tunnen itteni niin avuttomaksi siinä vaiheessa. Kaverit on mulle kaikki kaikessa ja haluan osata auttaa ja piristää tarvittaessa. Mutta välillä mulla ei oma ymmärrys tai kokemus riitä asioiden ratkaisuun enään. Monesti yöllä ku pää ei anna nukkua vaan pähkäilee asioita ympäri ja ämpäri ilman mitään järkevää ratkaisua saatan miettiä että mitä mellu nyt miettis tai mitä ratkasuja se tekis. Voin myöntää että välillä voisin ottaa mellua päästä kiinni ja ravistella kaikki se paska sieltä pois ja välillä harmittaa että miksi joku joutuu kokemaan niin paljon asioita mitä ei kenenkään pitäis kokia, mutta totesin itselleni tovi sitten kun mellu monesti hössöttää sitä että oon vahva ihminen että voin olla vahva ja kestää kaikkea mutta se miksi kestän niin syy siihen on sinä. Sä oot mun esikuva sille miten ollaan vahvoja ku maailma ei aina ookkaan niin reilu.

Entä sitten kun löydät ihmisen joka ei oo yhtään ku ite on. Kaikki mielipiteet ja omat näkemykset asioihin on erejä tai ristiriidassa toisen näkemysten kans. Eihän siitä voi tulla muutaku se parhain ystävä. Monet laskis tän niihin huonoimpii puoliin minkä mää lasken juulialla hyväksi puoleksi luonteessa. Se marina pienistäkin asioista, välillä se ottaa päähän mutta enimmäkseen se opettaa arvostamaan niitä omia pieni juttuja mitä on siinä lähellä. Ja entä kun tuntuu että toinen tekee sun vuokses kaiken mutta tuntuu että sä teet prosentin vähemmän sen eteen vaikket sitä halua. Välillä tuntuu että julsu on ku pieni henki/tukivartija samaan aikaan kun se on se paras ystäväkin. Voin turvautua ja kääntyä juulian puoleen asiassa ku asiassa ja sen oikeen tuntee sisällä ku huomaa että toinen välittää tosissaan ja se on uskomattoman hyvä fiilis. Tottakai teen parhaani juulian eteen mutta silti se aina tuntuu siltä ku se ei riittäis tai se toinen antais vielä enemmän.

keksimällä keksit naisesi, siihen vaan mun naaman liimasit. Rakkaudeksi väitit vainoten, mutta missään siinä ollut en

Voisin ravistella, huutaa, itkeä, raivota ja siltikin sais vaan käpertyä syliin mutta samalla unohtaa. Mikä siinä on että piti sotkee kaikki yhteiset suunnitelmat ja kaikki se mihin luotti ja usko piti tuhota täysin, mikä idea siinä oli tai mikä päämäärä ja saavutitkos sen päämäärän nyt?

Kerranki mietin että voisin koittaa tehdä ihan tämmösen ''normaalin massa'' postauksen kaikesta siitä mitä haluisin tilata jne mutta tehdään nyt taas oikein tämmönen tunnevammanenitkupotkuraivo postaus. Eikö nää oo ihan kivoja joskus? 

 Kuuntelen täällä julmahenriä ja mietin että millon mun päässä flippaa ihan täysin. Haluaisin niin moniin kysymyksiin vastauksia ja selityksiä, mutta toisaaltaan mitä jos ne vastaukset on semmosia mitä en vaan kestä ja pysty käsittelemään ja syntyy lisää mystisiä kysymyksiä. En varmaan koskaan sais ees mun kaikkiin kysymyksiin vastauksia, enkä varmaan koskaan edes tuu esittämään niitä kysymyksiä. Joten pyörittelen niitä päässä ja mahdollisesti keksin niille kaikista pahimmat mahdolliset vastaukset ja mätänen niiden kanssa. Onneksi on ihmisiä olemassa kenelle näitä asioita voi purkaa mutta entä jos yks niistä viedään pois. Entä kun alat juuri saamaan takaisin sen vanhan ystävän ja sen luottamuksen mikä katos aikoinaan oman tyhmyyden vuoksi ja sitten joku tulee ja vie sen pois ja ootte erossa taas. Se viedään jonnekkin minne se ei kuulu, jonnekkin minne mulla ei oo mitään asiaa, jonnekkin missä kytätään ja tuijotetaan että mitäs tuo pieni muurahainen seuraavana tekee ja siitä päätellään että onko se ihminen nyt täysin terve ja parantunu. Entä jos niitä vietäiski pois enemmänku yks? Senkö jälkeen on lupa murtua ja seota täysin ja vajota jonnekkin yksinäisyyden mustaan koloon. Joskus sitä vain toivoo että olis vielä pieni palloposki kakara eikä kasvais siitä yhtään vanhemmaksi.

Niin, tänään olet lähtenyt pois

Mikä avuksi kun hymy ei riitä enään. Mikä neuvoksi kun voimat on menny menojaan. Mikä lievittämään surua ja epätoivoa. Milloin asiat menee hyvin vai liekkö koskaan menevät. Milloin saa itkeä ja milloin pitää nauraa. Milloin aisoiden pitää antaa olla ja milloin niihin pitäisi puuttua. Mikä on oikein ja mikä on väärin enään. Mitä saa tehdä ja mikä on jo laitonta. Missä kulkee kestämisen raja, entä jos rajan ylittää. Miksi menneitä muistellaan mutta takaisin ei haluttaisi palata. Miksi ei voi unohtaa miksi pitää muistaa. Olisinko parempi kylmänä ja julmana. Milloin pitää osata sano ei. Entä jos tahdon kaikkiin asioihin vastaukset, mitä jos olisi parempi sittenkin olla tietämättä. Mihin pakenit järkeni?

where the fuck are you my true love

Missä olet herra oikea? Oon miettiny tässä että ku yleensä puhutaan että maailmassa jokaiselle on se oikea niin missä vitussa se mun herra oikea piileskelee ja onko sitä edes olemassa.

Oikeastaan älä vielä herra oikea astelen mun elämään mulla on paljon vielä kesken. Pelottavaa että säälin oikeastaan sitä seuraava jo valmiiksi. Koska tiedän itekkin kuinka vaikeeta mun tulee olemaan luottaa toiseen, kuinka paljon tuun epäilemään asioita mitä se sanoo vaikka kaikki ei halua satuttaa sua oikeesti mutta se pelko elää aina siellä taustalla ja siitä on vaikea päästä yli tai ympäri. Tottakai aijon kertoa kaiken sille menneisyydestä ja varottaa siitä ajoissa kaikista mun tulevista mustasukkasuus kohtauksista ja muista epäilyksistä mitä varmasti tulee olemaan paljon. Joten pysyttele sittenkin vielä piilossa en oo valmis vielä.

Miten ihminen voi olla näin tyhmä ja välittää edelleen kaiken jälkeen. Miksi sitä ei vaan voi unohtaa ja hukuttaa kaikki entiset tunteet koska nykyset tunteet on niin erejä mitä aikaisemmin. Miksi kaiken piti mennä niin. Miksei ajoissa osannu tajuta että tää ei oo enään oikein. Onko se totta ku sanotaan että we accept the love we think we deserve. En ansainnu sitä, ansaitsin parempaa ainakin omasta mielestä



and that's who i am



tänään kosketan sua viimeisen kerran

Huhu ku laiskotuttaa ja on lusmu olo. Ei tietenkää syynä siihen ole alkoholi tai kreisibailaaminen vaan ihan kuskina oleminen. Luulin eilen illalla vielä että vietän rauhallisen perus perjantain mutta miten kävikään ku menin katille menin, no illasta istuinkin passatin ratissa menossa kohti oulaista. Vaikka luulis että saisin ihan tarpeeksi viikolla sielä ravata koulun takia mutta se on niin rakas kaupunki että siellähän viihtyy viikonloppuisinkin (huomatkaa sarkasmi). Mutta lauantain käynnistää ihanasti nettishoppailu ja materialismionnellisuus!

ps. nuolella merkityt ihanuudet on matkalla kotiin ♥

you can't just come back and fuck up my life again

En oo kauheen taikauskonen omasta mielestä, enkä muutenkaan usko että perjantai 13 päivä olis jotenkin sen erikoisempi päivä ku muutkaan päivät. Mutta voin kyllä myöntää että tää päivä ei nyt vaan oo mua varten. Ehkä se johtuu tästä masentavasta ilmasta tai sitten siitä ku ei oo muutakaan tekemistä ku murehtia asiaa mikä olis pitäny haudata ja kuopata, mutta kummasti sitä järki ja sydän huuttaa vuorotellen tunteita ja ajatuksia mitkä on sitte ihan ristiriidassa toisten kans.

  Tuntuuko teistä koskaan siltä että vaikka kuuntelisitte jotain koskettavaa/herkkää biisiä ja ne sanat jotenki osuu ja uppoaa omalle kohdalle, mutta siltikään siitä kappaleesta ei tule paha eikä surullinenmieli vaan enemmänkin semmonen ''vahva ja voittaja'' olo, että selviätte siitä isosta asiasta mitä käytte läpi. Jotku tietyt muistot tuntuu että voitte vaan nauraa itellenne että kuinka ootte luullu että kaikki on hyvin ja kun todellisuus tuli ilmi niin voitte siltikin nauraa sille muistolle ja halveksua sitä ihmistä kuka on loukannu teitä ja tuntuu että ootte noussu sen tapahtuneen yläpuolelle että se ei enään ohjaile omaa elämää. Mutta sitten toisena päivänä se sama kappalle nostattaa kaikki tunteet pintaan mitkä luulit haudanneen ja se kappale ja sanat ei tuo enään sitä ''voittaja olos'' vaan murskatun, surullisen ja petetyn olon. Kaikki muistot tuntuu kamalan pahalta ja tuntuu ettet hallitse sitä tilannetta enään yhtään, vaan haluisitte vaan itkiä ja huutaa niin paljon ku vaan pystytte.

somebody that you used to know

Mitä jos jotku päivät vois vaan poistattaa kokonaan kalenterista, meniskö siinä mukana kaikki tunteet ja murheet. Mitä jos ylipäätänsä ei teki tietystä päivästä niin tärkeitä itelle niin tarvisko sitä sitten jälkeenpäin murhetia ja miettiä asioita. Mitä jos elämä olis niinkuin saduissa olisko lopussa kaikki vaan niin hyvin ja onnellista. Mitä jos tää overthinking vaan loppuis tai sen vois lopettaa, oppisko sitä asioista mitään. Mitä jos pystyis hautaamaan kaikki tunteet ja ajatukset olisko elämä sitte helpompaa. Mitä jos joskus uskaltaa taas luottaa ja uskoa, tapahtuuko sama sitten uudestaan. Mitä jos voisin kelata aikaa taaksepäin ja jättää tekemättä pieni asioita mitkä sillon tuntu hyviltä mutta jälkeenpäin ne oli suuria virheitä, tekisinkö sitä. Mitä jos saisinki aikakoneen enkä tietäis menisinkö eteenpäin vai taaksepäin, olisko se väärin. Mitä jos ihmiset ei vaan satuttais koskaan toisia niin tuntisinko itteni näitä petetyksi ja onnettomaksi. Mitä jos kaikki mitä jos kysymykset vaan unohtais.  

You can run but you can't hide

 Joskus ois vaan ihana vaihtaa paikkaa jonku toisen kans. Ihana olis vaan mennä toisen ihmisen puolesta elmään ja tuntemaan asioita mitkä olis helppoja ja se toinen vois ratkoa mun omat ongelmat ja samalla selvittää ajatukset. Tai karata vuodeksi ulkomaille vaikka eihän ne ajatukset siitä selvenis kuitenkaa ku palais takasin. Ompa elämästä tehty nyt kyllä vaikeeta.





Onneksi tuli varattua pmmp:n keikalle liput ja se myös meinaa sitä että pääsen helsinkiin taas muutamaksi yöksi. Mulla olis niin paljon kerrottavaa ja selitettävää että tästä tulis varmasti tosi sekava postaus jos alan kaikki mun tapahtumat ja kuulumiset tähän purkamaan nyt, eli päätin tehä yksin kertasen ratkasun... pitää alkaa postailemaan enemmän teille ihanuuksille!

 ps. instagram -> vilmagrr