I'm a big girl in a big world

Vasta hetki sitten mää olin 15vuotias ja ajelin mopolla ekoja kertoja. Hetki sitten mää olin kasiluokalla ja oli niin vanha ja aikuinen. Nyt täytän suunnilleen 6kk ja 14päivän päästä 18vuotta. En voi sanoin kuvailla tätä tunnetta kuinka paljon haluaisin palata siihen ''mopokortti'' ikään ja tavallaan kuinka paljon haluaisin täyttää 18vuotta? Ihan sekava olo hetki sitten mää näytin tältä

Oon just täyttäny 14vuotta ja tuntu että oon niin paljon jo kokenu ja nähny. Mutta todellisuudessa nyt jos mietin uudestaan olin vielä tyttö joka ajatteli ettei tää maailma ole paha paikka? No eihän tämä ole mutta tuon ikäsenä en tajunnu vielä mitään elämästä tai koko raahesta. Ajattelin että ei elämä tästä muutu miksikään, kaiki kaverit pysyy samana tai jos saan uusia kavereita silti meillä on oma sama porukka. No kaikki ei todellakaan pysyny ihan samana ja voisin sanoa että kaikki on muuttunu täysin. On mulla kaverit pysyny silti tavallaan mun elämässä mukana, mutta niiden ''luokitus'' on ihan erilainen mitä ennen. Esim en mää enää niin paljon ole tiiaa, annikaa tai essiä mitä vaikka ennen oli. Ennen meillä oli tosi tiivis porukka koko yläaste ajan ja ajateltiin ettei tää ikinä hajoa tai muutu. Mutta toisin kävi. Se että monet lähti niin eri kouluihin opiskeleen niin se ihan tosissaan hajotti koko porukan. On muutamia ihmisiä porukassa jotka sitte on vielä kavereita mutta monia joiden kans ei ole enään yhteyksissä mitenkään. Ja todellakin haluaisin niin paljon sen porukan kasaan mikä meillä oli ennen. Sillon istuttiin vaikka 26 asteen pakkasessa urheilu kentän reunalla ja juotiin kaliaa kovina nuorina. Mutta nyt me istutaan pullamössö kakaroina kotona tai istuskellaan kavereiden kans autossa. Ei enään tehdä mitään niin ''repäsevää'' vaikka kyllähän sitä vieläki tyhmyyksiä tehdään, mutta ei niin semmosia kunnon repäseviä mitä ennen. Ja niitä aikoja tosi paljon kaipaa!

Onhan mulla nytki elämä tosi hyvin. Mulla on monta ihanaa kaveria ja aivan mahtava poikaystävä. On paljon tehty ja nähty. Välillä jouduttu kavereiden kans repimään hiuksia että miten tässä nyt näin taas kävi, mutta silti en vaihtais tätä mun elämän ''kulkua'' mihinkään. Nimittäin oon niin paljon saanu kokea kaikkee hienoo ja välillä tietenki ei niin hienoja juttuja. On sotkettu suhteita ja alotettu alusta. En vaihtais tällä hetkellä ketään mun kaveria pois mutta tottakai ottaisin kaikki entisetki takasi jos se olis enään niin helppoa. Tuntuu että senkus menet puhumaan ja ootte kavereita? Ei se ole enään niin yksinkertasta. Kaikilla on nykyää ihan erikuvat ja käsitykset toisesta.

Tässä mä nyt oon 17vuotias tyttö jolla elämä hymyilee vielä kivasti ja en todellakaan sano että oon nähny elämästä paljon ja oon nyt aikuinen. Mä oon vielä niin junnu etten tiedä elämästä yhtään mitään ja sitteku oon 80vuotias niin voin sanoa että oon kokenu ja nähny kaiken.